Kurikan geologia

Geologian perusteet

Geologiset prosessit

Geologiset prosessit ovat Maan pinnalla ja sen sisällä tapahtuvia ilmiöitä, jotka muokkaavat jatkuvasti planeettamme rakennetta ja maisemia. Ne jaetaan sisäisiin ja ulkoisiin prosesseihin. Sisäisiä, eli endogeenisia geologisia prosesseja ovat tektonisten laattojen liitteet, maanjäristykset ja tulivuoret. Ulkoiset, eli eksogeeniset geologiset prosessit liittyvät ilmakehän, veden ja biologisten tekijöiden vaikutuksiin. Niitä ovat mm. rapautuminen, eroosio ja sedimentaatio.

Joen halkoma maisema, jossa vasemmalla puolella hiekkadyynit ja oikealla vihreitä tasanteita ja porrastuneita kallioita.
Kuva tuotettu tekoälyllä.

Sisäiset geologiset prosessit

Sisäiset geologiset prosessit muokkaavat Maan pintaa laattatektoniikan, maanjäristysten ja tulivuoritoiminnan kautta. Tektoniset laatat ovat jatkuvassa liikkeessä, eli ne eivät pysähdy koskaan. Ihmisen näkökulmasta laatat liikkuvat hitaasti, n. 1-10 cm vuodessa. Ajan kanssa ne kuitenkin muokkaavat Maan pintaa merkittävästi. 

Hyvä esimerkki on Himalajan vuoriston muodostuminen (orogenia), joka alkoi Euraasian ja Intian laattojen törmäyksessä. Vuoristo ei syntynyt ihan hetkessä, sillä se alkoi muodostua n. 55 miljoonaa vuotta sitten. Törmäys on edelleen meneillään, ja sen myötä vuoristo kohoaa vuosittain n 5 mm. Alueella tapahtuu myös usein maanjäristyksiä, jotka syntyvät, kun laattojen liikkeen aiheuttama jännitys purkautuu kallioperän murtuessa.

Taulukko sisäisistä geologisista prosesseista

Sisäiset geologiset prosessit
Prosessityyppi Prosessi Selitys
Tektoniset prosessit Laattatektoniikka Laattojen liikkeiden vaikutukset
Subduktio Toinen laatta painuu toisen laatan alle
Vuoristonmuodostus (orogenia) Vuoristojen syntyminen
Isostasia Maankuoren tasapainottuminen
Maanjäristykset Laattojen liikkeestä aiheutuvat järistykset
Siirrokset ja murtumat Kallioperän halkeamat ja siirtymät
Tulivuoritoiminta ja magmaprosessit Magman muodostuminen Kiven sulaminen magmaksi
Tulivuorenpurkaukset Magman purkautuminen laavana ja tuhkapilvinä
Plutonismi Magman jähmettyminen maan sisällä
Kuumat lähteet ja geysirit Hydrotermistä aktiivisuutta
Hydroterminen prosessi Mineraalipitoinen kuuma vesi muuttaa kallioperää
Metamorfoosi ja kallioperän muodonmuutos Alueellinen metamorfoosi Kiven muuttuminen paineen ja lämpötilan vaikutuksesta
Kontaktimetamorfoosi Magman kuumuus muuttaa ympäröiviä kiviä
Deformaatio ja poimutus Kiven taite ja rakenteen muutokset
Kivimassan puristuminen ja venyminen Kallioperän stressin aiheuttamat muutokset
Dynaaminen metamorfoosi Voimakkaan paineen ja mekaanisen rasituksen vaikutuksesta tapahtuva muutos siirrosvyöhykkeillä
Geofysikaaliset ja magneettiset ilmiöt Maan vuorovesiliikkeet Kuun ja Auringon painovoiman aiheuttama maankuoren liike
Magneettiset myrskyt Auringonpurkaukset vaikuttavat Maan magneettikenttään
Maan pyörimisliikkeen ja pyörimisakselin kiertyminen (precessio) Maan akselin hitaat muutokset, jotka vaikuttavat muun muassa ilmastoon ja geofysikaalisiin ilmiöihin
Isostaattiset liikkeet Maankuoren kohoaminen ja painuminen esimerkiksi jäätiköiden vetäytymisen jälkeen
Maan magneettikentän kääntyminen (geomagneettinen inversio) Maan pohjoisen ja eteläisen magneettisen navan vaihtuminen pitkien aikojen kuluessa

Ulkoiset geologiset prosessit

Ulkoiset geologiset prosessit ovat ilmakehän, veden, tuulen ja biologisten tekijöiden aiheuttamia muutoksia Maan pinnalla. Nämä prosessit kuluttavat, kuljettavat ja kerrostavat materiaalia sekä muokkaavat Maan pintaa ajan kuluessa.

Taulukko ulkoisista geologisista prosesseista

Ulkoiset geologiset prosessit
Prosessityyppi Prosessi Selitys Esimerkkitapaus
Rapautuminen Mekaaninen rapautuminen Kiven ja maan mekaaninen hajoaminen ilman kemiallista muutosta. Jäätynyt vesi laajenee ja rikkoo kiviä.
Kemiallinen rapautuminen Kivien mineraalit muuttuvat kemiallisesti veden, happojen ja ilmakehän kaasujen vaikutuksesta. Raudan hapettuminen.
Biologinen rapautuminen Eliöt edistävät kivien hajoamista. Kasvien juurten ja mikrobien vaikutus.
Eroosio Vesieroosio Virtaava vesi kuluttaa maata. Jokien ja purojen laajeneminen ajan myötä.
Tuulieroosio Tuuli siirtää hiekkaa ja pölyä kuivilla alueilla. Aavikoilla tuulen kaivertamat kivet.
Jäätikköeroosio Jään mukana liikkuu maa-ainesta hitaasti. Silokalliot ja uurteet kallioperässä.
Painovoimaeroosio Painovoima liikuttaa kiviä ja maata alaspäin. Maanvyörymät ja kivivyöryt.
Sedimentaatio Fluviaalinen sedimentaatio Virtaavan veden kuljettama ja kerrostama sedimentti. Tulvien jälkeen jokiuomien ympärille jää sedimenttejä.
Tuulen aiheuttama sedimentaatio Tuulen mukana kulkevat pöly ja hiekka kerrostuvat. Dyynealueiden muodostuminen.
Jäätikön jättämät sedimentit Jäätiköt kuljettavat kivi- ja mineraaliainesta liikkuessaan. Moreeni ja siirtyneet lohkareet.
Meri- ja rannikkosedimentaatio Suuret vesivirrat siirtävät mm. hiekkaa. Rannoille kertyy hiekka- ja savikerroksia.
Pohjaveden vaikutukset Karstoituminen Kallioperässä liikkuvien luonnonvesien aiheuttama kallioperän liukeneminen. Karstimaat ja karstivajoamien muodostuminen.
Pohjaveden kierto ja vaikutukset Pohjaveden liikkeet vaikuttavat geologisiin rakenteisiin. Tippukiviluolat.
Katastrofaaliset ilmiöt Luonnonkatastrofit Voimakkaat myrskyt, hyökyaallot ja rankkasateet kiihdyttävät eroosiota ja sedimentaatiota. Tsunamit, hirmumyrskyt.
Meteoriittitörmäykset Avaruudesta tulevan taivaankappaleen törmäys maahan. Törmäyskraatterit ja kraatterijärvet, esim. Lappajärvi.

Lähteet